
Finnair on voittanut MTL Communications Awards -palkinnon B2C-sarjassa yhdessä Milttonin kanssa toteuttamallaan Rethink Quality -kampanjalla. Viimesyksyisessä kampanjassa Finnair rekrytoi yli viidentuhannen hakijan joukosta neljä Quality Hunteria lentämään reittiverkostoaan Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa ja raportoimaan kokemuksistaan kampanjan blogipohjaiselle Internet-sivustolle.
Kilpailun tuomaristo kiitti erityisesti työn oivaltavaa lähestymistapaa, asiakkaiden kutsumista mukaan brändin rakentamiseen ja kampanjan sekä Suomessa että kansainvälisesti keräämää huomiota. Kolmen kuukauden aikana Rethink Quality -sivustolla vieraili yli puoli miljoonaa kävijää 190 maasta ja Quality Hunterit mainittiin kansainvälisessä mediassa yli kuusisataa kertaa. Finnair onnistui nostamaan tunnettuuttaan kansainvälisillä markkinoilla ja herättämään positiivisella tavalla keskustelua matkustamisen laadusta, tuomaristo toteaa.
Hyvien kokemusten siivittämänä Finnair jatkaa laadun määrittelemistä uudella tavalla myös tänä syksynä. Seitsemän Finnairin ja Helsinki-Vantaan lentoaseman yhdessä palkkaamaa Quality Hunteria matkustaa parhaillaan ympäri maailman tehtävänään luoda uusia tuotekehitysideoita, joilla koko lentomatkailua voidaan kehittää entistä miellyttävämmäksi. Tämän ja viime vuoden Quality Hunters -blogit löytyvät osoitteesta www.qualityhunters2.com.
MTL Communications Awards -kilpailun järjestää Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL.
https://newsclient.omxgroup.com/cdsPublic/viewDisclosure.action?disclosureId=476799&lang=fi
Mathias Järnström mathias.jarnstrom(at)miltton.fi
+358 40 073 8002
Fredrik Heinonen
fredrik.heinonen(at)miltton.fi
+358 40 550 0281
Cecilia Adolfsson
cecilia.adolfsson(at)miltton.fi
+358 40 717 8777
Finance and invoicing:
Maya Sviberg
maya.sviberg(at)miltton.fi
+358 40 556 6686
Tuuli Kousa
tuuli.kousa(at)miltton.fi
+358 50 543 7374
Salla Salokangas
salla.salokangas(at)miltton.fi
+358 41 456 5877
Camilla Lindeberg
camilla.lindeberg(at)miltton.fi
+358 40 534 2841
Maria Vaismaa
maria.vaismaa(at)miltton.fi
+358 40 752 9198
Leena Löytömäki
leena.loytomaki(at)miltton.fi
+358 40 589 5252
Invoicing address:
Electronic Invoice
FI6640551120042167
EDI code:
003716544395
Paper Invoice
Miltton Oy
Ostolaskut 2129G
PL72
00521 Helsinki