Miltton Group siirtyy kokonaan partneri­omistukseen



Helsingin pörssissä listattu sijoitusyhtiö Norvestia on myynyt osuutensa Miltton Groupista yhtiön avainhenkilöille. Kaupan myötä Milttonista tulee kokonaan työntekijöidensä omistama toimistoryhmä. Uusi omistuspohja mahdollistaa Milttonin kasvu- ja laajentumissuunnitelmien toteuttamisen itsenäisessä ohjauksessa.

Miltton Groupin uusia osakkaita ovat Annina Brandt, Erik Bäckman, Liisa Gylfe, Jussi Kekkonen, Miia Kotapalo, Jukka-Pekka Myllys, Timo Niemi ja Laura Nyman. Vanhoina osakkaina jatkavat Camilla Lindeberg, Leena Gyllenbögel ja Fredrik Heinonen.

”On hienoa nähdä, että uudet osakkaat osoittavat luottamustaan Milttonin rakennusprojektiin sijoittamalla kasvavaan yritykseen. Seuraavaa vaihetta rakennustyössämme toteutamme omin voimin, erittäin innostuneen ryhmän ohjauksessa”, sanoo Miltton Groupin pääosakas ja toimitusjohtaja Mathias Järnström.

Milttonin kasvu on jatkunut vuoden 2014 aikana. Vuoden ensimmäisen kolmen kvartaalin aikana yhtiö kasvoi yli 30 % edellisvuoteen verrattuna. Samalla ryhmän työntekijämäärä on kasvanut yli sataan. Kuluneen vuoden aikana Miltton on perustanut mainostoimisto Miltton Creativen sekä aloittanut toiminnan Brysselissä. Uuden omistusrakenteen myötä Miltton panostaa entistäkin vahvemmin kansainväliseen kasvuun ja palveluportfolionsa laajentamiseen.

”Norvestia on ollut meille erittäin hyvä omistaja kolmen vuoden yhteisen taipaleemme aikana ja olemme heille siitä kiitollisia. Miltton on kasvanut kannattavasti ja laajentanut toimintaansa. Nyt on aika siirtyä seuraavan vaiheeseen”, Järnström lisää.


    2.12.2014