tarinankerronnan ammattilaiset
Hahmottaakseen viestinnän kentän Miltton jakaa sen maksettuihin, omiin ja ei-maksettuihin kanaviin. Maksetuilla kanavilla tarkoitamme perinteistä ilmoittelua mainosmediassa, omat kanavat ovat esimerkiksi yrityksen henkilöstö, verkkosivut tai sisäiset julkaisut. Ei-maksettuja kanavia puolestaan ovat Word Of Mouth, mielipidevaikuttajat, sosiaalinen media, verkkoyhteisöt sekä median kautta vaikuttaminen, joita voidaan kutsua myös ansaituiksi medioiksi.
Meidän kauttamme saat viestisi esille niin kotimaassa, Euroopassa kuin maailmalla. Oli kohderyhmänä sitten kuluttaja tai yritykset. Tarjoamme asiakasyrityksillemme itsenäisen ja kustannustehokkaan globaalin pr-toimistoverkoston, puhumme maassa maan tavalla, paikallisella kielellä.
Jos sinulla on tarina, meillä on taito kertoa se kiinnostavasti. Olemme sisällöntuotannon ja konseptoinnin ammattilaisia. Oli välineenä sitten vuosikertomus, esite, lehti, nettisivu tai sosiaalinen media, unohtamatta että kasvokkain tapahtuva viestintä on usein se tehokkain tapa saada äänensä kuuluviin.
Milttonin lähtökohta viestinnän suunnittelussa on luoda kanavariippumattomia konsepteja. Kerromme asiakkaidemme uutisia ja viestejä niissä paikoissa, joissa eri kohderyhmät tapaavat ja käyvät vilkkainta keskustelua, kuten nettiyhteisöissä, tekstiviestitse, seminaareissa ja tiedotusvälineissä sekä eri mielipidevaikuttajien ja tapahtumien kautta.
Valtaosa yritysten markkinointibudjeteista käytetään edelleen perinteiseen maksettuun mainontaan, jolloin ei-maksettujen ja omien viestintäkanavien hyödyntäminen jää marginaaliseksi. Tarkastelemalla mediakenttää laajemmin muodostuu markkinointiviestinnästä monipuolisempi, tehokkaampi ja lähempänä kohderyhmää vaikuttava työkalu.
Miltton työskentelee viestinnän eri tasoilla muun muassa konsultoiden strategisessa suunnittelussa, hoitaen päivittäisiä suhteita lehdistöön sekä järjestäen kuluttaja- ja sidosryhmätapahtumia.
Analysoimme ja mittaamme työmme tuloksia jatkuvasti, kustannustehokkuus on ohjenuoramme.