Finnairin visiot tulevaisuuden lentämisestä vastaanotettu mielenkiinnolla kansainvälisessä mediassa
11.03.2009 09:00

Finnairin 85-vuotissyntymäpäivien kunniaksi julkaistu futuriikki tulevaisuuden lentämisestä on herättänyt suurta mielenkiintoa maailmalla. Departure 2093 – Viisi visiota lentomatkailusta julkaistiin kirjana viime marraskuussa. Myöhemmin konseptia on hyödynnetty lähes kaikissa viestinnällisissä kanavissa internetsivuista taktiseen markkinointiin.
 
Kuudessa viikossa aiheesta julkaistiin yli 1 000 artikkelia kansainvälisissä medioissa, joita olivat mm. Fankfurter Allgemeine, BBC, Korea Times ja Hindustan Times. Delhissä järjestettyyn lehdistötilaisuuteen osallistui 50 toimittajaa, joiden edustamien julkaisujen levikki on yhteensä 200 miljoonaa. Google antaa “Finnair 2093” -haulle 17 400 osumaa.
 
Lentoalan sekä yleisen maailmantalouden kriisin aikaan luovaa ja optimistista visiointia pidettiin hyvänä PR-keinona. Mielenkiinto ei ole rajautunut vain yritysmaailmaan, vaan esimerkiksi Etelä-Korean hallitus kutsui Finnairin mukaan ideoimaan strategiaansa vuodelle 2068. 
 
Tulevaisuuskatsaus on uusi vaihe myös Finnairin ja Milttonin välisessä yhteistyössä. Miltton on vastannut kirjan sekä sivuston konseptisuunnittelusta ja visuaalisesta toteutuksesta.
 
Tutustu tulevaisuuden lentämiseen osoitteessa www.departure2093.com.

Kaikki uutisotsikot